Talvennapa lähestyy, joten kertaan lyhyesti aiheeseen liittyvää symboliikkaa ja uskomuksia. Tämä on siis kertaava tiivistelmä, samat asiat on jo sanottu Hiitolan eri ketjuissa, muun muassa täällä.



Talvennapa

Sydäntalvi

Tammikuun 13. tai 14. päivää on kutsuttu talvennavaksi. Tammi tarkoittaa murteesta riippuen sydäntä, keskikohtaa tai ydintä, toisaalta napaa tai akselia. Tammikuu on siis talven keskikohta. Tammikuun keskivaiheilla on sydäntalvi, talven napa. Vuosi jaettiin siis kahteen puolikkaaseen, talveen ja kesään. Ensimmäinen talvipäivä eli talviyö alkoi 14. lokakuuta ja ensimmäinen suviyö alkoi 14. huhtikuuta. Näiden välissä sijaitsee 13. tammikuuta talvennapa eli sydäntalvi ja keskikesä 13. heinäkuuta. Talvennapaa edeltää talvipäivänseisaus ja vuoden lyhin päivä, 21. joulukuuta. Aurinko syntyi uudelleen talvipäivänseisauksen jälkeen ja talvennavan aikoihin palaavan keväisen Päivättären merkit alkoivat näkyä luonnossa.

Vuoden kylmin aika

Muinaisessa maatalousyhteiskunnassa ei ollut tarpeen ajoittaa vuodenaikojen keskikohtia auringon liikkeiden vaan lämpövaihteluiden mukaan. Viljelijää auringon lakipisteet eivät juuri hetkauttaneet, mutta helle sekä vilu tuntuivat luissa ja ytimissä. Meteorologinen tosiasia onkin, että keli lämpenee yleensä noin kolmen viikon ajan vanhan keskikesän (13.7.) jälkeen ja viilenee kolmisen viikon ajan talvipäivänseisauksen jälkeen. Näiden päivien paikkeille sijoittuvat vuoden lämpö- ja kylmyyshuiput. Talvennapa on siis (tilastollisesti) vuoden kylmintä aikaa.

Linnunradan keskikohta

Vanha kansa tiesi, että talvennavan aikaan ”talven selkä katkeaa”. Vanhoissa riimukalentereissa talvenselän taittumisen merkki oli tammikuun 14. päivän kohdalla. Vanhan kansan käsityksissä talvenselkä on tarkoittanut myös Linnunrataa. Linnunradan on katsottu esittävän talven kulkua. Linnunradan alkupää on idässä, mistä aurinko nousee. Alkupää on vastannut alkutalvea. Korkein kohta kuvastaa keskitalvea, länteen kaartuva pää taas kevättalvea. Karjalassa talvenselän taitteen nimi olikin kuvaavasti harja, siis korkein kohta. Linnunradasta tarkkailtiin säätä: kylmenihän se alkupäästä korkeimpaan kohtaan asti, josta talvennavan jälkeen alkoi taas lauhtua. Sään tarkkailu aloitettiin Kalevankynnyksen kohdasta Linnunradan alkupäästä, joka vastasi nykyistä Martin päivää 10.11.

Linnunrataan liittyy paljon maailmanpuusymboliikkaa, joten eräät tutkijat ovat esittäneet, että Ison tammen myyttinen kaataminen kuvastaisi talvennapaa. Kaataminen symboloisi vuodenkiertoa, jossa pimeyden selkäranka katkeaa talvipäivänseisauksen ja talvennavan välisenä aikana ja valo pääsee hiljalleen palaamaan maailmaan.

Nuutinpäivä

13. tammikuuta on Nuutin päivä. Nuutti on suomalainen muunnos pohjoismaisesta nimestä Knut. Nuutin päivän on vanhaan aikaan katsottu päättävän jouluajan ja päivään on liittynyt monia perinteitä. Päivä tunnetaan nuuttipukeistaan, jotka kiertelivät naamioituneina kylää riehakkaassa hengessä. Taloissa vierailleet pukit esittivät lauluja ja piloja, joiden vastineeksi talon piti kestitä heitä. Mitä kehnompi oli kestitys, sitä rankemmiksi pilat kävivät. Uskontotieteen teoriaan mukaan uskonnollinen rituaali karnevalisoituu ja pinnallistuu sitä mukaa kun sen alkuperäinen uskonnollinen merkitys aikojen saatossa unohtuu. Jossain vaiheessa sykli taas alkaa alusta, kun joku taas oivaltaa sen kosmologisen totuuden, mitä rituaali alkuperäisessä muodossaan edusti. Nuuttipukitkin lienevät alun perin liittyneet juuri hedelmällisyyteen ja kevään tuloa juhlistaneisiin kosmologisiin riitteihin.

Toinen karhun päivä?

Karhu oli muinaissuomalaisille tärkeä jumalallinen hahmo, joka liittyi sekä keskitalveen että keskikesään. Suomessa on vanhastaan vietetty 13. heinäkuuta keskikesää ja karhunpäivää. Siinä missä keskikesäinen karhunpäivä on karhun myyttinen syntymäpäivä, niin talvennapana talviunta nukkuvan karhun ”kääntävän kylkeä”. Samalla se jakaa talvikauden kahtia. On mahdollista, että entisaikojen karhunkaato peijaisineen ja ohdonhäineen on keskittynyt sydäntalven päivään - lauletaanhan karhun riittirunoissa talvipesästä surmatun karhun hengelle. Ohdolla tuntuu siis olleen kaksi vuotuista juhlapyhää: heinäkuun (tai virolaisittain ”Karhun kuun”) karhunpäivänä juhlittiin Ohdon syntymää ja sydäntalvella kuolemaa - tai pikemminkin Ohdon ja ihmisten heimon pyhää sovintoa.

Vanha käräjäpäivä

Talvisydän on lisäksi ikivanha skandinaavinen käräjäpäivä. Muun muassa Upsalan muinaiset Disæþing-käräjät pidettiin sydäntalven kohdille sattuneen täydenkuun aikaan.

Sydäntalven perinnettä näkyy myös Heikin (19/20.1.) ja Paavalin (25.1.) päivissä, vaikka Kustaa Vilkuna päättelee talvennavan alkuperäiseksi sijainniksi tammikuun 13. tai 14. päivän. Vilkuna kertoo Vuotuisessa ajantiedossaan Heikin päivän perinteistä:

Heikki myös katkaisee talven selän. "Heikki heinänen kurikka, joka taittaa talven selän" (Kittilä). Keski-Pohjanmaalla lapsia on Heikin päivänä kehotettu menemään tunkiolle kuuntelemaan, kun talvenselkä paukahtaa poikki. Lapset saivat iltapimeällä juosta ympäri kylää kelloja, kulkusia, ja metalliastioita helistellen ja rummuttaen. Kylän lapset yhtyivät joukkioksi ja kiersivät sitten vuoronsa jokaisen talon kovaa meteliä pitäen; ensin lyötiin kurikalla seinään merkiksi, jotta talven selkä nyt juuri katkesi. Paukahdusta seurasi sitten kova melu, helinä ja rummutus.