Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi  [ 14 viestiä ] 
Nimiäiset 
Kirjoittaja Viesti
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: Su Kesä 11, 2006 17:44
Viestit: 1892
Viesti Nimestä ja nimeämisestä
Enimmäkseen Matti Sarmelan Perinneatlasta mukaillen.

Nimenanto

Muinaisina aikoina ihmisen nimellä oli tärkeä hengellinen merkitys. Nimi tavallaan kantoi sielua, joten oikean nimen antaminen lapselle oli ensiarvoisen tärkeää. Sukuyhteisöissä eri puolilla maailmaa on pidetty tärkeänä, että lapsi saa sen esivanhemman nimen (sielun), joka vastasyntyneessä on reinkarnoitunut takaisin maan päälle. Jos nimi ei ollut oikea tai suomalaisten runojen kielellä "vakava", lapsi sai väärän sielun, se itki öisin, sairasteli ja kuihtui. Jotta lapsesta saataisiin elinkelpoinen, oli löydettävä oikea esi-isä ja vaihdettava vanha nimi uuteen. Nimenvaihto niin kuin mahdollisesti nimenantokin on ollut samaanien ja tietäjien tehtävä, arkkipiispa Makarijn kirjeessä (1548) mainitaan, että Karjalassa lapsen nimen antoi arpoja. Oikea uudelleen syntynyt vainaja on tunnistettu mm. luettelemalla kuolleiden sukulaisten nimiä ja tarkkailemalla lapsen reaktioita. Jos lapsi tietyn nimen kohdalla esim. aivasti tai lakkasi itkemästä, oli nimi "vakava", silloin lapseen oli kiinnitetty oikea, pysyvä sielu ja elinvoima.

Oikean nimen löytämiseen oli muitakin tapoja. Sarmela pitää mahdollisina, että karsikkolehdossa ja myöhempinä aikoina uhripuun juurella lapselle on etsitty oikea, hänessä reinkarnoituneen esivanhemman nimi. Sarmela ei täsmennä tätä, mutta on oletattavaa, että lasta on kuljetettu karsikossa eri vainajien puiden lähellä kunnes jokin merkki on kertonut kenen vainajan sielu lapseen oli asettunut. Vainajien karsikot ja uhripuut olivat muutenkin tärkeässä roolissa uutta lasta sukuun tuotaessa. Uhripuun juurelle tiputettiin ensimmäiset tipat äidin maidosta, puiden luota odottavat äidit hakivat apua synnytyskipuihin ja sinne vietiin vastasyntyneet lapset ikään kuin saamaan suvun vainajien hyväksyntä.

Nimenanto pyrittiin suorittamaan nopeasti syntymän jälkeen, jotta lapsi saisi sielunsa ja suojelushaltijansa. Muutama vuosisata sitten lapsia kastettiin jopa 1-2 päivän ikäisinä. Suomessa nimeäminen tapahtui yleensä ensimmäisen hampaan puhkeamisen jälkeen, koska tämän ajateltiin olevan myös merkki siitä, että lapsi oli saanut suojelushaltijansa. Ihmiset toivat lapselle ristiäisiin "hammasrahaa". Ensimmäisen hampaan puhkeaminen oli osoitus siitä, että lapsi oli osoittanut elinvoimaisuutensa ja kyennyt vastustamaan maailman kaoottisia voimia vaikean alkuajan yli. Lapsen kaulaan yli tällöin tapana laittaa kaulakoru suden, hevosen tai villisian hampaista. Kaulakoru toimi symbolina siitä, että lapsi oli saavuttanut tietyn aseman yhteisössä, eikä ollut enää täysin uusi tulokas. Hampaan puhkeamisen jälkeen lämmitettiin sauna, jossa lapsi pestiin ja vihdottiin rituaalisesti.

Nimenanto varmisti lapsen yhteisökelpoisuuden. Lapsen sukuun hyväksymisen edellytyksenä oli usein myös se, että hänelle voitiin osoittaa äiti ja isä; aviotonta lasta ei monissa kulttuureissa ole hyväksytty, vaan heidät surmattiin esimerkiksi jättämällä heitteille. Nimettä tai kasteetta kuolleitten asema on poikkeuksellinen myös siinä suhteessa, etteivät tällaiset lapset ole sosiaalisessa mielessä lainkaan kuuluneet elävien joukkoon. Jos lapsi ei ole "elänyt", sitä ei myöskään voida liittää kuolleiden yhteisöön. Tällöin hautausseremoniat on jätetty suorittamatta tai ne on suoritettu poikkeuksellisella tavalla. Lasta on pidetty ulkopuolisena; hän ei ole missään vaiheessa ollut suvun jäsen eikä häntä myöskään hyväksytty suvun vainajien joukkoon. Ulkopuolisuudessa tai sijattomuudessa on myös lapsivainajien (Liekkiö) kummittelun perussyy.

Pohjoismaisen uskomusperinteen mukaan lapsivainajat saivat rauhan, kun ne kastettiin ja/tai haudattiin sinne, minne muutkin vainajat. Oikeushistoriallisesti lasten heitteillepano näyttää ennen kristillisiä vaikutteita olleen Pohjoismaissa hyväksytty kansantapa. Skandinaavinen oikeustraditio on seurannut vanhaa roomalaista ja myös germaanista käytäntöä, jonka mukaan suvun päämiehellä, tavallisesti isällä oli oikeus päättää, elätettiinkö vai hylättiinkö sukuun syntynyt lapsi. Jos isä otti lapsen vastaan, symbolisesti syliinsä, ja tälle oli annettu nimi, ei heitteillejättöä enää saanut tehdä, vaan sitä pidettiin jopa murhana. Lapsi oli silloin liitetty sukuun ja saanut oikeudet sukunsa perintöön.


Nimipäivä

Nimipäiviä on vietetty Suomessa keskiajalta lähtien. Sarmelan mukaan nimipäivätapojen vanhinta kerrostumaa on olut- tai viinakestityksen vaatiminen päivänsankarilta hänen nimikkopyhimyksensä vuotuisena muistopäivänä. Tapa on ollut tunnettu paitsi Pohjanmaalla myös Lounais-Suomessa, jossa siitä on käytetty nimeä kousan juominen. Nimipäivän viettäjän oli tarjottava kousa (kaksikorvainen oluthaarikka) eli tuoppi tai malja olutta kaikille taloon tulleille. Kestitysvelvollisuutta nimitettiin kousan maksamiseksi tai lunastamiseksi ellei nimipäivän viettäjä lunastanut kousaansa, hänet on uhattu teljetä sikolättiin tai antaa jokin muu rangaistus. Joskus kousansa maksamatta jättäneelle on annettu elinikäinen pilkkanimi liittämällä hänen etunimeensä sana "hako", esim. Hako-Mari, Hako-Fretu jne. [ehdotan tämän tavan pikaista elävöittämistä. -Alho kom.]

Sarmela arvelee, että edellä mainitun nimipäiväkousan taustalla saattaa olla esikristillinen tapa juoda oman suojelushaltijan kunniaksi tiettyinä vuosittaisina uhripäivinä. Katolisena aikana haltijoiden tilalle vaihtuivat nimikkopyhimykset ja kristillisen kalenterin tultua käyttöön vakiintui myös henkilökohtaisten muistopäivien vietto. Aluksi maljojen juonti on ehkä ollut yhteydessä pitäjänpyhien viettoon ja kousia joutuivat tarjoamaan ne, joilla oli sama nimi kuin kirkon suojeluspyhimyksellä.

Mielestäni kuulostaa uskottavalta, että nimipäivän taustalla voisi olla esikristillinen tapa kunnioittaa vuosittain ihmisen omaa suojelushaltijaa. Tuollainen tapa on tuttu roomalaisilta ja kreikkalaisilta. He muistivat vuosittain suojelushaltijaansa (tai sitä jumalaa, jonka päivänä olivat syntyneet, ja johon suojelushaltija sitten jollain tavalla kytkeytyi) koristelemalla haltijan alttarin kukilla ja seppeleillä. Ystävät onnittelivat ihmistä ja toivat lahjoja. Ajatus tietenkin oli, että muistettu ja kunnioitettu suojelushaltija piti ihmisen jatkossakin terveenä ja onnekkaana. Suomalais-karjalaisessa perinteessä kreikkalaisten ja roomalaisten suojelushaltijaa vastaa kutakuinkin luonto.

Itse en ole koskaan oikein välittänyt syntymäpäivistä ja ikävuosien laskemisesta. Oman suojelushaltijan kunnioittaminen maljoilla ja uhreilla syntymä- tai nimipäivänä kuulostaa paljon mielekkäämmältä. Onhan niin paljon ihmisen elämässä juuri tuon haltijan ansiota.

_________________
Korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella. Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

-Paulaharju


Su Elo 09, 2009 14:34
Profiili WWW
Vara-Perkele
Vara-Perkele

Liittynyt: Pe Joulu 01, 2006 23:52
Viestit: 455
Viesti Re: Nimiäiset
Alho kirjoitti:
Itse en ole koskaan oikein välittänyt syntymäpäivistä ja ikävuosien laskemisesta. Oman suojelushaltijan kunnioittaminen maljoilla ja uhreilla syntymä- tai nimipäivänä kuulostaa paljon mielekkäämmältä. Onhan niin paljon ihmisen elämässä juuri tuon haltijan ansiota.

Totta. Mutta syntymäpäivää taas voi juhlistaa henkisielun päivänä, sikäli kuin sen ajatellaan tulevan mukana syntymästä kuolemaan.


Su Elo 09, 2009 17:02
Profiili WWW
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: Su Kesä 11, 2006 17:44
Viestit: 1892
Viesti Re: Nimiäiset
Jaska kirjoitti:
Alho kirjoitti:
Itse en ole koskaan oikein välittänyt syntymäpäivistä ja ikävuosien laskemisesta. Oman suojelushaltijan kunnioittaminen maljoilla ja uhreilla syntymä- tai nimipäivänä kuulostaa paljon mielekkäämmältä. Onhan niin paljon ihmisen elämässä juuri tuon haltijan ansiota.

Totta. Mutta syntymäpäivää taas voi juhlistaa henkisielun päivänä, sikäli kuin sen ajatellaan tulevan mukana syntymästä kuolemaan.

Tuli mieleen, että jos lapsi saa suojelushaltijansa samaan aikaan kuin ensimmäisen hampaan (vai sittenkin samaan aikaan kuin nimen?), niin silloin suojelushaltijaa olisi sopivaa muistaa vuosittain tuona päivänä. Mutta ainakaan minun vanhempani eivät ole kirjanneet noin tarkasti päivämääriä muistiin. Ehkä kunnioitan luontoa sitten nimenannon vuosipäivinä.

Ps. Olenko ainoa ihminen, joka kokee omat "tavalliset" syntymäpäivät jotenkin vaivaannuttaviksi? Aina se sama virsi kaikilla: "Mites aiot nyt juhlistaa sitä?". Mitä siinäkin nyt pitäisi sitten juhlistaa. Itsensä juhliminen (siis ei itse-sielun) tuntuu jotenkin turhanpäiväiseltä - jopa narsistiselta. Lapsena se oli tietenkin mukavaa lahjojen takia. :) Ajatus henkisielun päivästä kuulostaa paljon paremmalta.

_________________
Korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella. Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

-Paulaharju


Su Elo 09, 2009 19:05
Profiili WWW
Maahinen
Avatar

Liittynyt: La Touko 24, 2008 21:54
Viestit: 284
Paikkakunta: Pori
Viesti Re: Nimiäiset
Alho kirjoitti:
Ps. Olenko ainoa ihminen, joka kokee omat "tavalliset" syntymäpäivät jotenkin vaivaannuttaviksi? Aina se sama virsi kaikilla: "Mites aiot nyt juhlistaa sitä?". Mitä siinäkin nyt pitäisi sitten juhlistaa. Itsensä juhliminen (siis ei itse-sielun) tuntuu jotenkin turhanpäiväiseltä - jopa narsistiselta. Lapsena se oli tietenkin mukavaa lahjojen takia. :) Ajatus henkisielun päivästä kuulostaa paljon paremmalta.


Et todellakaan ole. Minulla on syntymäpäivä muutaman viikon päästä ja kauheata höösäämistä pitäisi pitää tuollaisesta juhlasta. Olen sanonut, että minulle ei tarvitse ostaa mitään, enkä mitään juhliakaan välitä tuollaisen takia pitää. Tottakai jos läheiset ihmiset haluavat tulla luokseni silloin, niin selvähän se, mutta mitään sen suurempaa juhlimista en haluaisi sen takia pitää.

_________________
- Minä en ole suuri suvultani, mutta on mulla tulinen miekka, se on suurta sukua se miekka.
- Mitä sukua?
- No miekkojen sukua, koska se on miekka!


Su Elo 09, 2009 19:56
Profiili WWW
Maahinen

Liittynyt: Ma Tammi 21, 2008 15:48
Viestit: 243
Paikkakunta: Heinola
Viesti Re: Nimestä ja nimeämisestä
Alho kirjoitti:
Oikeushistoriallisesti lasten heitteillepano näyttää ennen kristillisiä vaikutteita olleen Pohjoismaissa hyväksytty kansantapa. Skandinaavinen oikeustraditio on seurannut vanhaa roomalaista ja myös germaanista käytäntöä, jonka mukaan suvun päämiehellä, tavallisesti isällä oli oikeus päättää, elätettiinkö vai hylättiinkö sukuun syntynyt lapsi. Jos isä otti lapsen vastaan, symbolisesti syliinsä, ja tälle oli annettu nimi, ei heitteillejättöä enää saanut tehdä, vaan sitä pidettiin jopa murhana. Lapsi oli silloin liitetty sukuun ja saanut oikeudet sukunsa perintöön.

Huomaa, ettei tapa ilmeisesti ole tunnettu Suomessa, ehkä lukuunottamatta joitain skandinaavi vaikutteisia rannikkokyliä.
Perinneatlas -Väinämöisen tuomio kirjoitti:
On todennäköistä, ettei Suomen erä- ja kaskiyhteisöissä isällä ole ollut samanlaista oikeutta lastensa
surmaamiseen kuin Islannissa tai muualla Skandinaviassa. Suurperhekaudella isätön lapsi ei ole ollut
erityisen suuri sosiaalinen kysymys; yksinäinen äiti tai miehensä hylkäämä nainen on lapsineen jäänyt
isänsä tai veljiensä suurperheeseen, niin kuin Tuomio-runossa on käynytkin. Moraaliseksi ongelmaksi
aviottomat lapset ovat tulleet vasta kristillisten avioliittokäsitysten aikana. Jos runo on skandinaavista
perua ja tullut tunnetuksi Suomenlahden rannikon rautakautisissa viljelykylissä, sen sanoma on tulkittu
uudestaan ja ainakin savolais-karjalaisen sukukulttuurin piirissä keskeisin kysymys on ollut oikean nimen
löytäminen. Keskiajalla runoteema on kristillistynyt, vastakkain ovat tietäjyys ja kristinusko, vainaja-nimet
ja pappien antamat uudet ristimänimet. Väinämöisestä tehdään jopa väärä tuomari, säkeet "suolle vietäköön
ja puulla päähän lyötäköön" ovat ilmeisesti esikristillisestä tuomarinohjeesta ja koskeneet rikollisen
rankaisemista.

_________________
Turhaan on sata Sankaria, turhaan tuhatta muuta merkillistä miestä pyytänyt päästä niin kuuluisaksi, kuin hän. Heiän nimensä ovat kaonneet, kuin yön kaste, mutta eipä katoa Väinämöisen nimi, niin kauan kuin Suomen Kansaa Maailmassa mainitaan.


Ma Elo 10, 2009 12:31
Profiili
Vara-Perkele
Vara-Perkele

Liittynyt: Pe Joulu 01, 2006 23:52
Viestit: 455
Viesti Re: Nimiäiset
Alho kirjoitti:
Ps. Olenko ainoa ihminen, joka kokee omat "tavalliset" syntymäpäivät jotenkin vaivaannuttaviksi? Aina se sama virsi kaikilla: "Mites aiot nyt juhlistaa sitä?". Mitä siinäkin nyt pitäisi sitten juhlistaa. Itsensä juhliminen (siis ei itse-sielun) tuntuu jotenkin turhanpäiväiseltä - jopa narsistiselta. Lapsena se oli tietenkin mukavaa lahjojen takia. :) Ajatus henkisielun päivästä kuulostaa paljon paremmalta.

Juu ei ole syntymäpäivää juhlistettu sitten... vuoden 1989 tai jotain. Paitsi ehkä 18-vuotisna kun pääsi laillisesti kapakkaan. Minä en yleensäkään juhli silloin kun muut juhlivat, vaan päinvastoin olen juuri silloin varsinainen arkkimölsö! :) Minä juhlin vain kun koen sisäistä tarvetta juhlia - siis teoriassa, koska käytännössä en koe sitä koskaan. :lol: Kun elämä on yhtä juhlaa, ei tarvitse erikseen keksiä juhlimista!


Ma Elo 10, 2009 13:27
Profiili WWW
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: Su Kesä 11, 2006 17:44
Viestit: 1892
Viesti Re: Nimestä ja nimeämisestä
Lievo kirjoitti:
Alho kirjoitti:
Oikeushistoriallisesti lasten heitteillepano näyttää ennen kristillisiä vaikutteita olleen Pohjoismaissa hyväksytty kansantapa. Skandinaavinen oikeustraditio on seurannut vanhaa roomalaista ja myös germaanista käytäntöä, jonka mukaan suvun päämiehellä, tavallisesti isällä oli oikeus päättää, elätettiinkö vai hylättiinkö sukuun syntynyt lapsi. Jos isä otti lapsen vastaan, symbolisesti syliinsä, ja tälle oli annettu nimi, ei heitteillejättöä enää saanut tehdä, vaan sitä pidettiin jopa murhana. Lapsi oli silloin liitetty sukuun ja saanut oikeudet sukunsa perintöön.

Huomaa, ettei tapa ilmeisesti ole tunnettu Suomessa, ehkä lukuunottamatta joitain skandinaavivaikutteisia rannikkokyliä.
Tämä on totta.

Jaska kirjoitti:
Kun elämä on yhtä juhlaa, ei tarvitse erikseen keksiä juhlimista!
Niin kuin romanialainen kaverini sen ilmaisi kun joku tarjosi suklaata: "Ei kiitos, mun elämä on jo muutenkin niin makeeta."

_________________
Korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella. Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

-Paulaharju


Ma Elo 10, 2009 14:14
Profiili WWW
Maahinen

Liittynyt: Ma Tammi 21, 2008 15:48
Viestit: 243
Paikkakunta: Heinola
Viesti Re: Nimiäiset
http://www.greywolves.org/artikkelit/20 ... mista.html
http://www.greywolves.org/artikkelit/20 ... misto.html

_________________
Turhaan on sata Sankaria, turhaan tuhatta muuta merkillistä miestä pyytänyt päästä niin kuuluisaksi, kuin hän. Heiän nimensä ovat kaonneet, kuin yön kaste, mutta eipä katoa Väinämöisen nimi, niin kauan kuin Suomen Kansaa Maailmassa mainitaan.


La Joulu 05, 2009 18:21
Profiili
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: Su Kesä 11, 2006 17:44
Viestit: 1892
Viesti Re: Nimiäiset
Hyvin yleinen, voipi sanoa melkein kaikkiin kansakuntiin levinnyt on se usko, että kuolleiden esivanhempain ominaisuudet voivaat siirtyä lapsiin, jos näille annettiin vainajain nimet. Ja missä vaan vanhempia niiden kuoltua pidettiin jälkeenjääneiden[sic!] suojaajina, siellä annettiin heidän nimensä lapsille. Vaan ompa toiselta puolen taas samankin kansan nimenantotapojen pohjana kaksi aivan vastakkaista perusajatusta Manalaisten suhteesta eloonjääneihin.

Suomalaisten nimenannosta tässä suhteessa on meillä jotenkin vähän, ja mitään johtopäätöstä tehdäksemme, liian vähän vanhempia tietoja, mutta uudempia siksi paljon, että ainakin paikkapaikoin Karjalassa vielä nytkin tiedetään olevan tapana nimittää vanhinta poikaa isoisänsä mukaan. Ja koko maassa on yleistä, että vanhin poika perii nimensä isältään ja joku tyttäristä äidiltään.

Virolaisista kertoo Wiedemann, että he pitivät "Manalane" henkiä hyvinä olentoina, jotka tuottavat onnea, ja joita jokainen mielellään tahtoi nähdä. Oikein hyvä ja hurskas ihminen verrattiin Manalaiseen, sanottiin: "ta on waga kuin Manalane" (on hurskas kuin M.). Tämä käsitys Manalaisista varmaankin vaikutti sen, että ensimmäiselle pojalle annettiin isoisän nimi, "että hän muistaisi ja kunnioittaisi esivanhempiansa". Nuoremmat lapset perivät nimensä äidiltä tai isältä. Kuolleen lapsen nimeä ei kuitenkin saanut uudestaan enää toiselle lapselle panna, sillä sitte ei kuollut saanut haudassa rauhaa.


--Matti Varonen, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla

_________________
Korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella. Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

-Paulaharju


La Tammi 30, 2010 13:06
Profiili WWW
Aavistus

Liittynyt: La Tammi 02, 2010 20:10
Viestit: 52
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti Re: Nimiäiset
Et ole Alho ainoa et. Minä en ole viettänyt syntymäpäiviäni kuin kerran tässä elämässä. Ekaluokkalaisena 8 täyttäessäni kun äitini päätti, että minun pitäisi järjestää juhlat niinkuin muutkin koululaiset. Olin siis varsin vastahakoinen juhlakalu, eivätkä juhlat oikein onnistuneet. Sen sijaan oli mukava juhlia oman väen kanssa, tosin ne eivät olleet perinteisiä syntymäpäiviä koskaan. Lahjoja olen saanut pitkin vuotta aina silloin tällöin, ilman verukejuhlia. Koen ne paremmiksi lahjoiksi, sydämellä annettuina ja vastaanotettuina, ne on vain haluttu antaa kun on jotain sopivaa annettavaa.

Olin viime alkukesästä kaksissa hienoissa juhlissa. Toiset olivat potran poikalapsen nimiäiset, toiset vanhan miehen syntymäpäivät.

Nimiäiset vietettiin puistossa. Vanhemmat olivat edellisenä päivänä käyneet hoitamassa virallisen puolen eli lapsen rekisteröinnin asianmukaisella tavalla, pakko kun on. Seuraavana päivänä kokoonnuimme puistoon puiden alle, kaikki toivat ruokaa ja juomaa. Istuimme piirissä, lapsi siirtyi sylistä syliin ja me kaikki toivotimme hänet tervetulleeksi, kerroimme ketä olemme ja annoimme lapselle ohjeen, hyvän neuvon tai ajatuksen tulevan matkan varalle. Vanhemmat eivät ole suomenuskoisia mutta eivät kristittyjäkään. Pidin tästä juhlasta. Se oli vanhempien ja lapsen näköinen tilaisuus, lämminhenkinen ja tuntui, että myös meidän aikuisten välille syntyi erityinen tunne lapsen kautta. Oli tyyni, kaunis kesäpäivä ja luonnon kasvuvoima vahvimmillaan. Kertakaikkiaan voimallinen juhla.

Vanhan miehen juhlaa vietimme ämmin ja äijön sodan jälkeen rakentaman kodin pihalla, kukkivien omenapuiden alla. Olimme kokoontuneet sinne suvun voimalla, valmistimme ruokaa, juttelimme ja lapset leikkivät. Kun siinä sitten juuri isäni kertoi siinä evakkotaipaleen tapahtumista, tuli taivaalta tuulenpuhuri, joka varisti omenankukkien terälehtiä kuin sankan lumisateen päällemme. Se oli uskomattoman kaunis näy. Luulen, että jokaiselle tuli tunne, että ämmi ja äijö siinä tervehtivät meitä, jälkeläisiään. Tai kevään ja puiden henget. En tiedä. Mutta se oli vahva tunne.

_________________
Opettele sanomaan ei, kun pelkäät.
Opettele sanomaan kyllä, kun pelkäät turhaan.


Ti Helmi 02, 2010 19:11
Profiili
Aavistus
Avatar

Liittynyt: To Helmi 19, 2009 0:21
Viestit: 54
Paikkakunta: Edinburgh/Helsinki/Sevilla
Viesti Re: Nimiäiset
Saukko kirjoitti:
Vanhan miehen juhlaa vietimme ämmin ja äijön sodan jälkeen rakentaman kodin pihalla, kukkivien omenapuiden alla. Olimme kokoontuneet sinne suvun voimalla, valmistimme ruokaa, juttelimme ja lapset leikkivät. Kun siinä sitten juuri isäni kertoi siinä evakkotaipaleen tapahtumista, tuli taivaalta tuulenpuhuri, joka varisti omenankukkien terälehtiä kuin sankan lumisateen päällemme. Se oli uskomattoman kaunis näy. Luulen, että jokaiselle tuli tunne, että ämmi ja äijö siinä tervehtivät meitä, jälkeläisiään. Tai kevään ja puiden henget. En tiedä. Mutta se oli vahva tunne.



Todella hienon ja kauniin kuuloinen kokemus. Minullakin on pari kertaa elämässä käynyt niin, että tuntuu siltä että manan maille menneet perheen jäsenet ovat olleet läsnä tärkeissä hetkissä. Ne ovat aina olleet hyvin vahvoja ja liikuttaviakin kokemuksia.


Ti Helmi 02, 2010 21:11
Profiili
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: Su Kesä 11, 2006 17:44
Viestit: 1892
Viesti Re: Nimiäiset
Kirjoitin Taivaannaulan blogiin nimiäisistä. Tässä on varmaan paljon ketjun aikaisemman sisällön toistoa.

---


Nimiäiset

Kuva

Esitän tässä kirjoituksessa joitakin huomioita nimen antamisesta kansanperinteen valossa. Tarkoitukseni on kuvata nimeämistä tapahtumana, en keskity tässä yhteydessä kertomaan yleisemmin nimistä, niiden merkityksistä tai valitsemisesta, niin mielenkiintoista kuin se olisikin. Olen näitä aiheita sivunnut jonkun verran eräässä aikaisemmassa kirjoituksessa.

Ensimmäisen hampaan puhkeamista on Suomessa pidetty merkkinä siitä, että lapsi on saanut suojelushaltijansa eli haltijasielun. Haltijasielulla selitettiin muun muassa ihmiskohtaloiden erilaisuutta, ihmisen onnea ja menestystä sekä voimakkaiden persoonallisuuksien kuten samaanien ja tietäjien henkisiä kykyjä; vahvalla ihmisellä oli voimakas haltija. Mutta ennen suojelushaltijan saamistakin lapsen piti osoittaa kestävyytensä. Muinaisaikoina lapsen selviäminen hengissä ensimmäisen hampaan puhkeamiseen oli todiste siitä, että vastasyntyneellä oli riittävästi elinvoimaa ja avuttomuudestaan huolimatta lapsi oli kyennyt vastustamaan maailman vihamielisiä voimia. Saavutus antoi lapselle ikään kuin oikeuden tulla hyväksytyksi suvun jäseneksi. Asiaa voidaan ajatella hieman toisellakin tapaa. Suvun kantavanhempia edustavan suojelushaltijan saapuminen lapsen elämään oli eläville merkki siitä, että tuonpuoleisen voimat olivat hyväksyneet vastasyntyneen osaksi elävien ja vainajien muodostamaa suvun kokonaisuutta.

Uuden aseman myötä lapsi sai myös sen ulkoisen tunnuksen: nimen. Nimi valittiin tietenkin ennen varsinaista nimeämistä, mutta vanhemmat varoivat lausumasta nimeä ennen kuin lapsi sai suojelushaltijansa, sillä nimen lausumisen uskottiin voivan kiinnittää vihamielisten voimien huomion lapseen. On huomionarvoisaa, että tämä luultavasti ikivanha tapa elää Suomessa nykypäivänäkin. Monet vanhemmat eivät halua paljastaa ulkopuolisille lapselleen valittua nimeä ennen ristiäisiä. Nykyisin ihmisten syyt nimen salailuun liittyvät tosin useimmiten muihin seikkoihin kuin henkimaailman harhauttamiseen.

Virossa, mahdollisesti Suomessakin, on ollut tapana ripustaa lapsen kaulaan ensimmäisen hampaan puhkeamisen johdosta suden tai hevosen hammas tai koristehelmiä taikka muu amuletti. Myöhempinä aikoina tapaa on selitetty sillä, että eläinten hampaiden ansiosta lapselle kasvaa vahvat omat hampaat. Toive vahvoista hampaista on varmasti ikivanha, mutta tavan alkuperäinen merkitys on kuitenkin todennäköisesti ollut laajempi; kaulakoru on ollut symboli lapsen elinvoimalle. Suojelushaltijan, nimen ja amulettinsa saanut lapsi ei enää ollut täysin avuton vihamielisten voimien edessä.

Kansantarinoissa kerrotaan, että ennen hampaan puhkeamista (tai myöhemmissä tarinoissa ennen lapsen kastamista) pahantahtoiset henget saattavat vaihtaa lapseen sielun tai koko lapsen vaihdokkaaseen. Virossa vaihdokkaita kutsuttiin piruiksi. Vaihdokas poikkesi tavallisesta ihmislapsesta, hän oli hidasälyinen tai oudon näköinen. Tarinoiden viesti on selvä: ennen haltijasielun saamista ja ihmissuvun osaksi tulemista vastasyntyneen minuus oli hataralla pohjalla. Nimetön pienokainen häilyi jossain tuntemattomien voimien ja ihmisyhteisön rajamailla. Vasta nimen antaminen ja suvun jäseneksi pääseminen vakiinnutti ihmisen minuuden niin sosiaalisella kuin henkimaailmankin tasolla.

Suomalaisten ja virolaisten tapana on ollut pestä ja vihtoa lapsi saunassa hampaan puhkeamisen jälkeen. Sauna onkin ollut tärkeässä osassa itämerensuomalaisten kansojen siirtymäriitteissä. Lapset synnytettiin saunan lämmössä, joten saunan autereinen utu on ollut lukemattomien sukupolvien ajan vastasyntyneen ensimmäisen kokemus maailmasta. Ennen avioliittoon astumista morsiamen hedelmällisyyttä ja avio-onnea parannettiin saunassa vihtomalla. Eräissä paikallisissa tavoissa on viitteitä siitä, että muinaisina aikoina pariskunta olisi vihdottu yhdessä ennen häitä. Maailmasta myös poistuttiin saunan kautta. Vainajien kalmot pestiin saunassa, jossa ne toisinaan vielä vihdottiin viimeisen kerran. Vihta annettiin vainajan mukaan viimeiselle matkalle. Ruumiin viereen hautaan asetettiin toisinaan myös viinapullo – tuliaisiksi jo Manan majoille menneille.

Mutta palataan ensimmäisen hampaansa saaneen lapsen vihtomiseen. Toimituksessa lapsi siis vihdottiin koivuvihdalla. Joidenkin kertomusten mukaan vain pienokaisen jalkapohjat ja takapuoli vihdottiin. Vihtomisen lisäksi lapsi myös pestiin rituaalisesti. Useisiin kulttuureihin kuuluvat erilaiset rituaalipeseytymiset, koska vettä on pidetty elämän lähteenä. Kastautuessaan veteen ihminen puhdistuu synneistään ja on valmis puhtaaseen elämään. Saunassa pestävän lapsen kohdalla vesi edustaa elämän aloittamista.

Syvemmin tarkasteltuna veden symboliikkaan kuuluu monissa myyteissä ajatus vailla muotoa olemisesta ja kuolleiden maailmasta. Elämällä on aina jokin muoto. Elämään astuminen on muodon saamista, syntymistä johonkin ruumiiseen, ja elämästä poistuminen on tuon muodon menettämistä. Myyteissä elämää edeltävää ja sitä seuraavaa tilaa hallitsee usein vesi muodossa tai toisessa. Elävien ja kuolleiden maailmat erottaa Tuonen virta, vainajalaan pääsee järven pohjasta, suonsilmästä tai lähteen läpi sukeltamalla. Ja ennen maailman luomista oli vain pimeydessä lainehtiva alkumeri. Lisäksi kansanuskomusten mukaan sielu pesee itsensä ennen poistumistaan tästä maailmasta. Tämän takia kuolevan ihmisen viereen asetettiin lasillinen vettä. Uskottiin, että kuoleman hetkellä vesi värähtelee, kun sielu pesee itsensä ennen katoamistaan tuonpuoleiseen. Sielu poistuu siis elämästä, sen muodosta eli ruumiista, veden kautta. Samaan tapaan voidaan ajatella, että haltijasielun asettuminen ihmislapseen tapahtuu rituaalisessa puhdistautumisessa pyhän veden kautta.

On mahdollista, että lapsia on alun alkujaan kastettu pyhissä lähteissä tai ukonilmalla vesisateessa, mutta papiston paheksunta on siirtänyt riitin saunan rauhaan. Eräs viite edellisestä on se, että kasteveden sekä lapsen riittisaunan pesuveden valmistamiseen on liittynyt joitakin nähtävästi pakanallisia tapoja. Joskus veteen on laitettu hiilenpaloja, jotta lapsi kestää paremmin vaikeuksia elämässä, sekä hopeaa kolikoista ja kultaa vanhempien sormuksista. Nämä veden ”taiallistamisen” tavat viittaavat siihen, että muinoin toimitus on suoritettu nimenomaan pyhällä vedellä.

Kokonaisuudessaan itämerensuomalaisten kansojen muinaiset nimeämisriitit lienevät olleet samankaltaisia kuin venäläisten vastaavat. Esikristillisellä Venäjällä pienokainen tuotiin järvelle tai joelle puisessa kaukalossa, jossa hänet pestiin, kapaloitiin ja hänelle annettiin joko vanhempien tai suvunvanhimman keksimä nimi, usein jonkun kunnioitetun esivanhemman tai kansallisen sankarin mukaan. Samalla myös tietäjät lukivat maagisia loitsuja karkottaakseen pahat henget ja ennustivat pienokaisen tulevaisuutta. Itämerensuomalaisten osalta voidaan lisätä, että toimitus on mahdollisesti tapahtunut pyhän veden äärellä – ja myöhempinä aikoina saunassa. Ja että siihen on kuulunut rituaalinen vihtominen. Vielä ansaitsee tulla mainituksi Suomesta ja Virosta tunnettu tapa tuoda ristiäisiin nimen saaneelle lapselle hammasrahaa eli vihtarahaa.

Näiden tietojen pohjalta on varsin yksinkertaista kuvitella mahdollinen suomenuskoinen nimeämisriitti. Se tapahtuu saunassa, jonka pesässä on ehkä poltettu pahaa karkottavaa katajaa ja Väinämöisen hikeä eli tervaa. Sauna pyhitetään loitsulla, vaikkapa näillä sanoin:

Löyly poika Auterinen,
Auterettoman tekemä.
Hiki vanhan Väinämöisen,
Herran hengestä hyvästä
Tule tänne tarvitahan,
Apuvasi huuvetahan,
Tekemähän terveyttä,
Rauhoa rakentamahan,
Ennen päivän nousemista,
Koin jumalan koittamista!
Saata sauna lämpimäksi,
Kivet löylyn lyötäväksi
Puuhusilla puhtahilla!


Pienokainen tuodaan saunaan. Riittiin osallistuvat laulavat lapsen tulevasta onnellisesta elämästä. Loitsija vihtoo hyvin kevyesti lasta koivuvihdalla ja lausuu jotain suojelevia loitsuja. Otetaan esiin pyhä vesi, joka on uhrilähteen haltijalta ostettua tai mahdollisesti ukkosmyrskyssä kerättyä vettä, johon on vielä vuoltu hieman hopeaa ja upotettu hiilenpaloja. Loitsija pesee lasta vedellä ja lukee lisää onnea tuovia loitsuja. Lapsen nimi sanotaan nyt ääneen ensimmäisen kerran ja hänelle annetaan amuletti, joka kuvastaa hänen elinvoimaansa ja luonnettaan. Lapsesta tulee osa sukuaan, jonka sielullisia kantavanhempia jumalat ovat. Veden elementti, sauna ja terva yhdistävät lapsen ihmissuvun kantaisään, Väinämöiseen. Ihanteellisissa olosuhteissa nimeäminen tapahtuisi tietenkin auringon paistaessa ukonilman aikaan, sillä vanhan sanonnan mukaan silloin ”kastetaan Perkeleen lasta”. :)

Lähteet
Matti Sarmela, Perinneatlas
Mircea Eliade, Pyhä ja profaani
Suomi-Venäjä-Seura, Venäläinen tapakulttuuri. Perinteitä ja nykypäivää
Ülo Valk, The Significance of Baptism in Estonian Folk Belief
Matti Waronen, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla

_________________
Korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella. Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

-Paulaharju


Ti Kesä 08, 2010 5:58
Profiili WWW
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: Su Kesä 11, 2006 17:44
Viestit: 1892
Viesti Re: Nimiäiset
Seuraava huomio ei liity nimiäisiin, mutta lapsiin ja äitiyteen kuitenkin.

V.S. Naipaulin afrikkalaisia luonnonuskontoja käsittelevässä kirjassa eräs gabonilainen kertoo, että lapset ja vanhukset ovat hengellisesti vahvempia kuin keski-ikäiset. Keski-ikäiset ovat (hengellisessä mielessä) sokeita ja hyödyttömiä. Lapset ovat spirituaalisesti vahvoja, koska he ovat vasta syntyneet maailmaan tuonpuoleisesta. Lapset ovat puhtaita, mieleltään avoimia ja heidän hengelliset aistinsa ovat vielä teräviä. Tämän takia (eikä liiallisen mielikuvituksen seurauksena kuten meidän kulttuurissamme tavataan ajatella) lapset aistivat henkimaailman läsnäolon aikuisia paremmin.

Samaan tapaan vanhukset ovat väkeviä, koska he lähestyvät tuonpuoleista josta maailman tulivat. Matrilineaariset gabonilaiset pitävät myös naisia miehiä hengellisesti voimakkaampina, eli pelottavampina noitujina, koska nainen synnyttää uutta elämää, toimii siis porttina maailmojen välillä. Miehistä maailmojen yhdistämiseen ei pysty kuin tietäjä. Tämä lienee pohjimmiltaan peruste suomalais-karjalaisellekin naisen väen kunnioittamiselle ja pelkäämiselle.

_________________
Korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella. Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

-Paulaharju


La Tammi 01, 2011 16:31
Profiili WWW
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: Su Kesä 11, 2006 17:44
Viestit: 1892
Viesti Suvun nimissä
Kuva

SKS:n verkkokaupasta löytyy muutama vuosi sitten julkaistu tutkimus Suvun nimissä, joka käsittelee suomalaisten maaseutuyhteisöjen perinteisiä nimeämiskäytäntöjä Sisä-Suomessa menneinä vuosisatoina. Kiitos linkistä nimimerkki Kuu-ukolle! Tässä joitakin huomioita netissä olevan tiivistelmän perusteella.

Suvussa kulkeneet etunimet ovat olleet keskeisessä asemassa aina tutkimuksen päätösajanjaksolle 1950-luvulle saakka. Nämä isovanhemmilta, vanhemmilta, sediltä ja tädeiltä perityt nimet liittivät lapsen osaksi sukuyhteyttä. Lapsen perimä nimi kuvasti lapsen yhteyttä esivanhempiin. Sukunimi yhdisti saman perheen jälkeläiset ja vahvisti heidän identiteettiään ja keskinäistä lojaaliuttaan. Etunimi erotti ihmisen yksilöksi tässä joukossa.

Yksilöllisyyden korostaminen ei kuitenkaan ollut nimen tärkein tehtävä. Joka suvussa oli kaimoja eikä pidetty mitenkään pahana - tärkeintä oli antaa lapselle suvulle kuuluva nimi. Erityisesti merkittävään asemaan nousseen tai muuten hyvämaineisen esivanhemman nimeä jaettiin jälkipolville runsaasti jotta nimen jatkuvuus säilytettäisiin. Ihmisen nimen antaminen lapselle oli tapa osoittaa kunnioitusta nimen alkuperäiselle kantajalle ja säilyttää hänen muistonsa tuleville sukupolville. Tätä ei ainakaan tiivistelmässä sanota, mutta minusta on selvää, että tässä on taustalla muinaissuomalainen ajatus ihmisen sielun syntymisestä uudelleen omaan sukuun.

Nimeäminen mahdollisti sosiaalisen suhteiden muodostamisen ja ylläpitämisen paitsi suvun kesken myös paikallisessa yhteisössä. Tästä on esimerkkinä lasten nimeäminen kummivanhempien mukaan, mikä on jatkunut näihin päiviin asti Suomessa. Erityisen arvostetulle henkilölle saatettiin myös osoittaa kunniaa nimeällä lapsi hänen mukaansa. Tähän saattoi sisältyä ajatus suvun sosiaalisen aseman parantamisesta. Sääty-yhteiskunnassa papisto edusti usein sitä parempaa väkeä, jota talonpojat katsoivat ylöspäin nimeämiskäytännöissään ja näin ikään kuin tarjosivat lapsilleen mahdollisuuden edes pieneen osaan ylemmän säädyn paremmasta elämästä.

(Tästä tulee minulle mieleen, että eikö samaa tapaa edusta nykyään tavallisten ryynästen ja horttanaisten tapa nimetä lapsensa jonkin nykyaikana ylempää “säätyä” edustavan henkilön, so. jonkin ihaillun ulkomaalaisen julkkiksen, mukaan.)

Sukunimet kantoivat suvun kunniaa. Ihmisen kunnia perustui pitkälti siihen, miten hän pystyi säilyttämään perheensä maineen paikallisen yhteisön silmissä. Eri säätyihin ja sukuihin kuuluvilta ihmisiltä odotettiin tietysti erilaisia asioita. Hyvä nimi toimi sosiaalisena pääomana, joka toi ihmiselle luotettavuutta ja hänen sanoilleen painoarvoa. Samalla kuitenkin suvun muiden jäsenten täysin irralliset teot saattoivat turmella hyvämaineisenkin ihmisen kunnian. Suvun nimi oli yhteinen, siihen vaikuttivat kaikkien teot.

Sukupuoli vaikutti nimeämiseen. Varsinkin Itä-Suomessa nimeäminen oli hyvin pitkään patriarkaalista: sukunimi perittiin isältä ja naiset käyttivät isänsä sukunimeä avioitumisen jälkeenkin. Samaan tapaan myös etunimet kulkivat pääasiassa isänsä suvun kautta. Tähän varmasti vaikutti se, että juuri isän vanhemmat ja isovanhemmat asuivat avioparin kanssa samassa suurperheessä. Mielenkiintoisesti nuodikkaita etunimiä annettiin tytöille paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin pojilla. Tämä kertoo siitä, että tyttöjen nimeämistä ei pidetty yhtä tärkeänä kuin miesten nimien säilymistä suvussa. Nimenanto olikin ennen kaikkea isän oikeus ja velvollisuus, vaikka äideillä oli siihen jonkin verran sananvaltaa. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että myös äidin suvusta perityillä nimillä oli paikkansa. Esimerkiksi tytärten nimeäminen äidinpuoleisen isoäidin mukaan jatkui monessa suvussa pitkään. Lisäksi kätilöillä on ollut perinteisesti mahdollisuus toimia nimenantajina hätäsynnytyksissä.

Nimeäminen alkoi muuttua modernille ajalle siirrryttäessä. Yksilöllisyyden ja modernin kansakunnan nousu heikensivät perinteisen maaseutuyhteisön normeja. Nimistä tuli yhä enemmän vanhempien täysin vapaasti valittavia. Oma vaikutuksensa oli kansallismielisyyden nousulla, joka toi nimikulttuuriin Kalevalasta ja muualta lainatut kansallisromanttiset nimet 1800-1900-luvuilla.

_________________
Korpi kätkee suureen suojaansa niin paljon vanhaa ja muualta jo ammoin hävinnyttä. Korpi on vanhoillinen. Se koettaa suojella ja rakkaudella vaalia kaikkea, mikä on entisaikaista ja isiltä perittyä. Vanhan kansan tapoja ja oppeja se pitää kunniassa ja niissä itsepintaisesti elää, ja rintamaiden uusilta virtauksilta se yrittää kasvattejaan mahdollisimman kauan varjella. Siksipä korvessa elääkin kauimmin ja parhaiten viihtyy esi-isien henki.

-Paulaharju


La Syys 01, 2012 23:13
Profiili WWW
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Tämä viestiketju on lukittu. Et voi vastata tai muokata viestejäsi   [ 14 viestiä ] 

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group.
Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com